![]() |
|
![]() |
|
MATOT- Punainen väri tapausselostuksen otsikossa tarkoittaa, että pesulan toiminnassa on ollut virhe ja se on joutunut korvaamaan tuotteen. 1. Villamatot värjääntyivät pesussa 1. Villamatot värjääntyivät pesussa Englannista ostetut villaiset matot oli tehty kokolattiamatosta kanttaamalla. Matot olivat pesussa viidennen kerran. Matoissa ei ollut kiinteää pesuohjetta. Matot pestiin tasopesuna. Matot eivät olleet aitoja solmittuja mattoja, vaan rakenteessa oli käytetty liimaa villalangan ja juuttikankaan välissä. Pesun jälkeen matot likaiset, tahraiset ja kirjava pohja oli irti, niissä oli keltaista väriä ja painaumia. Matossa käytetty liima saattaa pesukertojen myötä irrota ja kellastuttaa mattoa. Koska mattoa oli aiemmin jo pesty useita kertoja, liiman irtoaminen oli todennäköistä ja se oli aiheuttanut värjäytymistä. Pesulalle huomautettiin, että mikäli tuotteen iän ja kunnon perusteella on syytä epäillä, että pohjasta irtoaa väriä, on asiakkaalta syytä ottaa kirjallinen varaus. Asiakkaalle huomautettiin, että pesula ei ole velvollinen saamaan pois kaikkia käytössä tulleita tahroja. Lautakunnan mielestä matolle käytetty pesumenetelmä oli ollut oikea, mutta koska pesula ei ollut informoinut asiakasta mahdollisista pesuun liittyvistä riskeistä, suositeltiin, että pesula palauttaa asiakkaalle pesumaksun. 2. Matto kutistui ja kanttaukset kupruilivat Matto, jonka loimi oli puuvillaa, kude villaa ja paperinarua ja päärme paperinarua, oli kutistunut ja päätyjen paperinarukanttaukset ovat kovat ja vääntyneet. Matossa ei ollut kiinteitä hoito-ohjeita. Matto oli pesty vedellä käsin Tapi Extract –pesuaineella, pH 6,5 – 7. Matto oli kastettu veteen, jossa oli pesuainetta ja pesty laakavesipesussa painepesurilla, huuhdeltu ja rullattu valumaan. Pesulalle huomautettiin, että maton pesu- ja kuivaustapa tulee selvittää aina ennen pesua. Pesulaa muistutettiin myös, että painepesurin käyttö tapahtuu aina pesulan omalla vastuulla. Painepesurin käytöllä ei kuitenkaan ollut tässä tapauksessa ollut vaikutusta lopputulokseen. Koska maton ulkonäkö oli olennaisesti muuttunut pesulan vastuualueella ja koska maton kanttauksia oli mahdotonta vaihtaa lyhentämättä mattoa olennaisesti, lautakunta suositti, että pesula korvaa maton iän ja kunnon huomioiden 75 % maton hankintahinnasta. Pesula kehotettiin ottamaan yhteyttä asiakkaaseen korvauksen sopimiseksi. Täyden korvauksen tapauksessa matto jäi pesulalle. 3. Silkki/viskoosimattoa ei saa pestä pyörivin liikkein Savuvahingoittuneeseen turkkilaiseen silkkimattoon oli tullut pesulassa värjäytymiä, Silkki/ viskoosimatolle tehtiin laakapesukonepesun jälkeen Wap-painehuuhtelulaitteella uusintapesu ja tahranpoistoyritys, mikä ei onnistunut. Pesula epäili maton laaduksi art-silkkiä/viskoosia ja kysyivät asiaa suuresta mattoliikkeestä, jonka arvio oli samansuuntainen. Asiantuntijoiden mielestä maton materiaali ei vaikuttanut silkiltä, joten sitä tarkasteltiin mikroskoopilla ja testattiin sekä polttokokeella että kemiallisella liuotustestillä. Kokeiden perusteella todettiin, että maton nukka oli viskoosia ja hapsut silkkiä. Materiaalista huolimatta tämäntyyppisen maton oikea pesutapa on hellävarainen tasopesu tai kemiallinen pesu. Pesulan käyttämä koneellinen pesumenetelmä pyörivin harjoin oli ollut matolle liian voimakas. Silkki/viskoosimattoja ei saa pestä pyörivin liikkein, sillä liike avaa lankojen päitä. Kun lankojen päät aukeavat, maton pinnassa oleva kiilto häviää. Koska pesula oli käyttänyt matolle tarpeettoman voimakasta pesumenetelmää ja maton ulkonäkö oli selvästi muuttunut, lautakunta suositti, että pesula korvaa asiakkaalle vastaavanlaisen viskoosimaton hankintahinnan. Koska maton materiaali ei vastannut sitä mitä asiakkaalle oli myytäessä esitetty, pesulan ei voitu edellyttää korvaavan enempää kuin maton todellista arvoa vastaavan summan. Vastaavan viskoosimaton hankintahinta on korkeintaan 50 % aidon silkkisen maton hinnasta. Täyden korvauksen tapauksessa matto jäi pesulalle. Pesulaa kehotettiin ottamaan yhteyttä asiakkaaseen korvauksen sopimiseksi. 4. Silkkimatto oli värjääntynyt Itämainen silkkimatto oli aiemmin pesty kaksi kertaa. Matto oli toimitettu pesuun 2008 ja matto otettu käyttöön 2010, jolloin värjäytymä oli havaittu. Asiakas oli suullisesti pyytänyt silkkimatolle kuivapesun. Matto oli tullut välittäjäpesulan kautta 21.8.2008 pesuun. Matto oli tarkastettu ennen pesua ja todettu sen olevan likainen, tahrainen ja kirjava. Maton mukana ei ollut merkintää asiakkaan pesutoiveesta, eikä asiakkaan kanssa neuvoteltu etukäteen pesutavasta. Matolle oli valittu tasopesu vedellä. Lautakunta huomautti, että asiakkaan tulee tarkastaa tuotteet kohtuullisessa ajassa pesun jälkeen ja reklamoida pesulaa viimeistään kahden viikon kuluessa tuotteiden palautuksen jälkeen. Koska maton pesusta oli kulunut jo kaksi vuotta aikaa, ei lautakunta katsonut pesulan olevan enää korvausvelvollinen. 5. Juutti-bukleemattoihin tuli valkoisia tahroja Kolmessa juutti-bukleemattossa oli valkoisia tahroja pesun jälkeen. Pesula arveli mattojen materiaaliksi villa/sisal. Yhdessä matossa oli hoito-ohjemerkintä kemiallinen pesu, mutta matoille valittiin vesipesu, koska niitä ei voitu pestä kemiallisesti. Mattopesulalla ei ollut tietoa asiakkaan pesutoivomuksesta eikä hoito-ohjetta tarkastettu maahantuojalta tai neuvoteltu asiakkaan kanssa ennen pesua. Lautakunnan mielestä tämäntyyppisille matoille soveltuu sekä tasopesu että kemiallinen pesu. Pitkälle käytävämatolle kemiallinen rumpupesu ei todennäköisesti kuitenkaan olisi paras menetelmä, sillä siihen tulisi helposti venymää ja kiertymää. Juuttiin tulee tyypillisesti vaaleita jälkiä, jos niistä poistetaan tahroja hankaamalla pintaa vedellä ja tahranpoistoaineella. Kun vettä ja tahranpoistoainetta jää mattoon, ne ajan myötä irrottavat väriä kuidusta. Pesula ei ollut käyttänyt mattoihin tahranpoistoa, eikä käytetty pesutapa aiheuta näin paikallisia jälkiä. Matoissa olevat vaaleat jäljet vaikuttivat käytössä tulleilta ja ne olivat näkyvissä myös ennen ensimmäistä pesua pesulan ottamissa kuvissa. Lautakunnan mielestä pesula ei ollut korvausvelvollinen. Matot palautettiin asiakkaalle. 6. Villa-pellavamatto oli värjäytynyt ja siihen oli tullut taitos Villamatto oli kellertävä ja sen valkeat raidat olivat muuttuneet keltaisiksi. Maton nukkaa irtosi eikä sitä voinut imuroida ja pinta oli kupruilla ainakin toisesta päästä. Matto oli tarkastettu ennen pesua ja todettu sen olevan kirjava, kulunut, likainen ja tahrainen. Matolle valittiin pesu painehuuhtelulaitteella. Maton materiaalitiedot eivät olleet täydelliset. Tietojen mukaan matto oli 100 % villaa, mutta maton pohjan materiaalitietoja ei ollut ilmoitettu erikseen. Maton nukka oli ilmeisesti pääosin villa ja ohuet, kiiltävät nukkaraidat olivat todennäköisesti viskoosia. Tuotteen materiaalitiedot olivat valmistajan/myyjäliikkeen vastuulla. Mikäli tuotteen materiaalit on ilmoitettu väärin, on kyseessä tuotevirhe ja vastuu tästä on valmistajalla/ myyjäliikkeellä. Matossa oli käytetty villaa ja todennäköisesti viskoosia, joiden yhdistäminen on pesun kannalta ongelmallista. Vesipesussa viskoosi löystyy ja painuu kasaan ja maton ulkonäkö muuttuu. Tämä on ongelma varsinkin, jos viskoosiraita on kovin leveä. Viskoosi saattaa kellastua nukan päästä, jos matto on kastunut liikaa ja maton pohjasta irtoava liima värjää lankojen päät, kun kosteus haihtuu kapilaarisesti. Käytännössä tällaiset matot eivät kestä vesipesua. Lautakunnan mielestä pesula oli pessyt maton parhaan tietämyksensä perusteella, mutta valinnut liian kostean menetelmän, joka oli todennäköisesti aiheuttanut viskoosikuitujen värjäytymistä. Uusintapesuissa mattoon oli tullut vielä lisää kosteutta. Koska lisäksi maton pohjakankaan irtoaminen oli todennäköisesti tapahtunut pesulan vastuualueella, lautakunta suositti, että pesula korvaa asiakkaalle maton iän ja muun kunnon huomioon ottaen 65 % maton hankintahinnasta. Täyden korvauksen tapauksessa matto jäi pesulalle. Pesulaa kehotettiin ottamaan yhteyden asiakkaaseen korvauksen sopimiseksi. 7. Silkkimaton pinnassa on pesurummussa tulleita jälkiä. Kiinalainen sinisävyinen silkkimatto pestiin vedellä, että se puhdistuisi ja sen jälkeen kemiallisesti, jotta maton pinta saataisiin paremman näköiseksi. Pesun jälkeen maton oli pinnaltaan vaalean kirjava. Maton väri ei ollut lähtenyt, vaan maton keskiosassa, nukkapinnassa oli jälkiä, jotka olivat todennäköisesti tulleet mattoon pesurummussa. Nukka oli paikoin kulunut, eikä sitä ollut saatu tasaisesti harjattua yhdensuuntaiseksi. Nukka kiilsi vaaleana riippuen siitä mihin suuntaan se oli kääntynyt. Lautakunnan mielestä matto oli pesty kemiallisesti aivan liian pienessä koneessa (16 kg), jolloin maton pinta oli kärsinyt. Mikäli käytetään pystyrumpuista konetta, sen tulee olla riittävän suuri, vähintään 50 kilon kone. Lautakunta suositti, että pesula asiakkaan suostumuksella pesee maton uudestaan mahdollisimman hellävaraisesti suurella koneella ja yrittää saada pinnan siistiksi tai korvaa asiakkaalle maton iän ja kunnon huomioiden 50 % maton hankintahinnasta. 8. Matoille on omat hoito-ohjemerkinnät Punertavasta meleeratusta langasta kudotuissa puuvilla-nylonmatoissa ei havaittu pesumerkintöjä, joten ne vesipestiin koneessa, mikä on normaali pesutapa tämäntyyppisille ei-kantatuille matoille. Pesun jälkeen toisen maton reuna oli hieman aaltoileva ja mattojen hapsujen päät olivat hieman auenneet. Matoissa ei ollut havaittavissa kirjavuutta. Uusintapesuun tullessa matoissa oli pesuohjeet. Matoissa olevat hoito-ohjetarrat eivät todennäköisesti olleet niissä ensimmäisen pesun aikana, sillä tarrat olisivat irronneet pesussa. Matoissa oli käytetty vääriä (tekstiilien) hoito-ohjesymboleja, jotka eivät kerro mattojen pesutapaa. Lisäksi viimeinen symboli ei ole minkään standardin mukainen, yleisesti hyväksytty symboli. Matoille on olemassa omat hoito-ohjemerkinnät ja suositellut pesutavat, jotka on julkaistu standardissa SFS 5773 Tekstiilimatot. Mattojen pesu- ja kuivausohjelmat sekä hoito-ohjemerkintä. Jos tuotteessa on väärät hoito-ohjemerkinnät, kyseessä on tuotevirhe ja vastuu tästä on valmistajalla/myyjäliikkeellä. Lautakunnan mielestä mattojen pesutulos vaikuttaa normaalilta. Hapsujen aukeaminen on tyypillistä tällaisilla matoilla. Lautakunta huomautti pesulalle, että 30 °C pesulämpötila on suositeltava tällaisille matoille. Lautakunnan mielestä pesula oli muutoin pessyt matot niille soveltuvalla pesutavalla, eikä ollut korvausvelvollinen.
|
|
|
Tekstiilihuoltoliitto ry |