Tekstiilihuoltoliitto ry:n säännöt


1 § Yhdistyksen tarkoitus

Tekstiilihuoltoliitto ry on tekstiilihuoltoalalla toimivien liikeyritysten ja yhteisöjen toimialajärjestö, ja sen tarkoituksena on edustaa jäseniään, kohottaa alan arvostusta ja edistää sen kehitystä sekä valvoa jäsentensä yhteisiä etuja.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto

- seuraa talous- ja teollisuuspoliittista kehitystä sekä pyrkii ohjaamaan sitä jäsenistönsä yleisten etujen edellyttämällä tavalla;

- seuraa, tutkii ja ohjaa markkinointipoliittista kehitystä tekstiilihuoltoalalla suorittamalla markkina- ja tilastotutkimuksia ja -selvityksiä yms.;

- seuraa lainsäädäntö- ja muita toimenpiteitä, niiden valmistelua ja täytäntöönpanoa sekä muuta kehitystä ja tapahtumia koti- ja ulkomailla, joilla on merkitystä tekstiilihuoltoalalla, tiedottaa niistä jäsenilleen, sekä ryhtyy niiden johdosta jäsenistön edun vaatimiin toimenpiteisiin;

- tekee viranomaisille esityksiä sekä antaa näille lausuntoja ja selvityksiä tekstiilihuoltoalaa koskevissa asioissa;

- edistää jäsentensä etuja työsuhteisiin liittyvissä asioissa;

- edustaa jäsenistöään viranomaisten, järjestöjen tai muiden etupiirien kanssa käytävissä neuvotteluissa;

- edustaa jäsenistöään niissä kotimaisissa ja kansainvälisissä järjestöissä, elimissä ja tilaisuuksissa, joihin osanotto katsotaan tarpeelliseksi;

- järjestää kokous- ja neuvottelutilaisuuksia;

- tukee tekstiilihuoltoalan koulutustoimintaa;

- harjoittaa tekstiilihuoltoalaan liittyvää tiedotus- ja  PR-toimintaa.

Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen siihen osallisille.


2 § Yhdistyksen kotipaikka

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.


3 § Yhdistyksen jäsenyys

Varsinainen jäsen

Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voi hallitus hyväksyä hyvämaineisiksi tunnettuja oikeuskelpoisia yhteisöjä ja luonnollisia henkilöitä, jotka ammattitaitoisen johdon alaisena tai itsenäisesti ammattitaidolla harjoittavat tekstiilien ja asusteiden kaupallista, koneellista hoito-, puhdistus- tai korjaustoimintaa, kuten esim. vesipesua, kemiallista pesua, värjäystä tai tekstiilien vuokraustoimintaa. Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi liittyvän on liityttävä myös Elinkeinoelämän Keskusliiton jäseneksi.

Henkilöjäsen

Henkilöjäseneksi voi hallitus hyväksyä luonnollisen henkilön, joka ei alalta pois siirtymisen, eläkkeelle jäännin tms. syyn johdosta ole enää 3 §:n 1 momentin määrittelemissä tehtävissä. Ansioituneen henkilöjäsenen voi yhdistyksen vuosikokous hallituksen esityksestä nimittää yhdistyksen kunniajäseneksi tai kunniapuheenjohtajaksi.

Kannattajajäsen

Kannattajajäseniksi voi hallitus hyväksyä luonnollisia henkilöitä ja oikeuskelpoisia yhteisöjä, joiden voidaan katsoa edistävän yhdistyksen tarkoitusperiä.

Yhteisöjäsen

Yhdistyksen yhteisöjäseneksi hyväksyttävän on oltava rekisteröity yhdistys, julkisoikeudellinen hallintoyksikkö tai muu oikeuskelpoinen yhteenliittymä, joka ei voi olla varsinainen jäsen ja jonka muodostavat kokonaan tai osittain yhdistyksen toimialalla toimivat tekstiilihuoltoa tai siihen läheisesti liittyvää toimintaa harjoittavat oikeuskelpoiset yhteisöt tai luonnolliset henkilöt. Yhteisöjäseneksi hyväksymisestä päättää yhdistyksen hallitus.

 

Hallituksen päätöksellä yhdistys voi harjoittaa yhteistyötä alan kannalta merkittävien tahojen kanssa.

Yhdistyksen jäsen on velvollinen viime kädessä erottamisen uhalla noudattamaan yhdistyksen hallituksen tekemiä yhdistyksen tarkoituksen toteuttamiseksi tehtyjä päätöksiä.

Yhdistyksen jäsen, joka haluaa erota yhdistyksestä, ilmoittakoon siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.

Jäsenyys lakkaa sen joulu- tai kesäkuun viimeisenä päivänä, joka ensiksi seuraa kuuden kuukauden kuluttua irtisanoutumisesta. Irtisanoutuneen jäsenen on suoritettava jäsenmaksu jäsenyyden päättymispäivään asti.

Eronneen jäsenen voi hallitus uudelleen hyväksyä yhdistyksen jäseneksi.

Jäsen, jonka toiminta on lakannut taikka joka muistutuksesta huolimatta ei suorita jäsenmaksuaan, voidaan hallituksen päätöksellä erottaa yhdistyksestä.

Yhdistyksen jäseneksi ottamisesta ja jäsenyydestä erottamisesta päättää yhdistyksen hallitus. Yhdistyksestä eronnut tai erotettu jäsen ei ole oikeutettu saamaan takaisin yhdistykselle suorittamiaan maksuja, eikä sillä ole osuutta yhdistyksen varoihin.

Aikaisempien sääntöjen mukaan saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.


4 § Toimialajaos

Yhdistyksen jäsenet, jotka tuottavat samaan suoriteryhmään kuuluvia palveluja, voivat yhdistyksen puitteissa liittyä toimialajaokseksi, joiden muodostamisesta yhdistyksen hallitus päättää.

Toimialajaoksissa käsitellään alan erityiskysymyksiä ja yhdistyksen niille valmistelua tai lausuntoa varten antamia asioita.

Tarpeen vaatiessa voidaan perustaa myös muita vastaavanlaisia yhdistyksen jäsenten yhteistoimintaryhmiä.


5 § Yhdistyksen toiminnan rahoittaminen

Yhdistyksen toiminta rahoitetaan

- osittain vuotuisella jäsenmaksulla

- osittain veloittamalla jäseniä niistä kuluista, jotka aiheutuvat erityisistä yhdistyksen suorittamista 1 §:n mainituista jäsenpalveluista.

Yhdistyksen varsinaiset ja yhteisöjäsenet maksavat vuotuista jäsenmaksua, jonka vahvistaa vuosikokous. Jäsenmaksu sisältää Elinkeinoelämän Keskusliiton jäsenmaksun sekä yhdistyksen elinkeinopoliittisen maksuerän ja työmarkkinapoliittisen maksuerän, jotka vuosikokous päättää hallituksen esityksestä.

Jäsenmaksu voidaan laskuttaa yhdessä tai useammassa erässä. Jäsenmaksu voidaan työmarkkinapoliittisen ja elinkeinopoliittisen maksuerän osalta vahvistaa eri jäsenille eri suuruiseksi ja tälle maksuerälle voidaan vahvistaa vähimmäis- ja enimmäismäärät.

Työmarkkinapoliittinen maksuerä ja elinkeinopoliittinen maksuerä perustuvat jalostusarvoon siten kuin seuraavassa momentissa määrätään.

Varsinaisten jäsenten ja yhteisöjäsenten elinkeinopoliittinen - että työmarkkinapoliittinen maksuerä perustuvat näiden edellisen vuoden/tilikauden tuotannon jalostusarvoon, mikä koostuu seuraavista tuloslaskelman mukaisista eristä:

1. kokonaispalkat
2. henkilöstösivukulut
3. vuokrakulut
4. käyttökate.

Mikäli jalostusarvo on enemmän kuin 55 prosenttia liikevaihdosta, ylimenevää osaa ei lueta jäsenmaksun perusteena pidettäväksi jalostusarvoksi.

Jäsenmaksusta päätetään vuosikokouksessa, jossa voidaan päättää myös vähimmäismäärästä, jota jäsenmaksu ei saa alittaa sekä enimmäismäärästä, jota jäsenmaksu ei voi ylittää.

Varsinaisen jäsenen on vuosittain hallituksen määräämän ajan kuluessa kirjallisesti ilmoitettava yhdistykselle jäsenmaksun laskemista varten tarpeelliset tiedot. Jäsenmaksun suorittamisen ajasta ja tavasta määrää hallitus. Jäsen, joka liittyy yhdistykseen heinäkuun 1. päivän jälkeen, maksaa liittymisvuodelta vain puolet jäsenmaksusta.


6 § Kannattajajäsenmaksu 

Yhdistyksen vuosikokous päättää vuotuisen kannattajajäsen- ja henkilöjäsenmaksun suuruuden.


7 § Liittymismaksu


Jäseneksi hyväksytyn tulee suorittaa liittymismaksu, jonka suuruuden vuosikokous päättää vuosittain.


8 § Yhdistyksen kokoukset

Yhdistys kokoontuu vuosittain vuosikokoukseen viimeistään toukokuussa.

Ylimääräinen kokous pidetään, milloin hallitus pitää sitä tarpeellisena tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä tiettyä tarkoitusta varten kirjallisesti pyytää tai kun vuosikokous niin päättää.

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen puheenjohtajan vaali
3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
4. Ääniluettelon tarkistus
5. Kokousvirkailijoiden valinta
6. Esitetään hallituksen kertomus edellisen kalenterivuoden toiminnasta
7. Esitetään tilintarkastuskertomus ja mahdollinen hallituksen selvitys
8. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
9. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
10. Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio alkanutta vuotta varten
11. Päätetään alkaneen vuoden jäsenmaksu, liittymismaksu, kannattajajäsenmaksu ja henkilöjäsenmaksu sekä päätetään tarvittaessa muista jäsenmaksuihin liittyvistä seikoista
12. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärä
13. Valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja muut jäsenet sekä näiden henkilökohtaiset varajäsenet
14. Päätetään tilintarkastuspalkkio
15. Valitaan yksi (1) tilintarkastaja ja yksi (1) varatilintarkastaja tarkastamaan alkaneen vuoden tilejä ja hallintoa.

Vuosikokouksessa otetaan lisäksi käsiteltäväksi muut asiat, jotka hallitus esittää tai jotka jäsenet ovat 11 §:n mukaisesti esittäneet.


9 § Kokouskutsut

Kutsu yhdistyksen vuosikokoukseen sekä ylimääräiseen kokoukseen on lähetettävä jäsenille postitse tai sähköisesti jäsenen ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen vähintään kymmenen (10) päivää ennen kokousta.

Yhdistyksen vuosikokouksen kutsussa on mainittava ne kysymykset, jotka hallitus tulee esittämään kokoukselle 8 §:n mukaisesti. Kysymykset, joita jäsenet ovat esittäneet kokouksen käsiteltäväksi on mainittava kokouskutsussa.

Hallituksen toimintakertomus sekä tilintarkastuskertomus on lähetettävä samanaikaisesti vuosikokouskutsun kanssa. Kutsusta ylimääräiseen kokoukseen on käytävä ilmi esille otettavat asiat.

Muita kysymyksiä älköön otettako kokouksessa päätettäväksi.


10 § Äänioikeus yhdistyksen kokouksissa

Kokouksen ääniluettelossa on jokaisella kokouksessa edustettuna olevalla varsinaisella ja yhteisöjäsenellä yksi (1) ääni kutakin viimeksi laskutetun jäsenmaksun perusteena olleen jalostusarvon alkavaa kahdeksaakymmentäviittätuhatta (85.000) euroa kohden.

Mikään jäsen ei kuitenkaan saa äänestää enemmällä kuin yhdellä neljäsosalla (1/4) kokouksen osanottajien yhteisestä äänimäärästä.

Äänestys on avoin paitsi vaaleissa, jos joku äänioikeutettu jäsen vaatii suljettua lippuäänestystä.

Jos yhdistyksen jäsen ei ole maksanut erääntynyttä jäsenmaksua, voidaan siltä evätä äänioikeus yhdistyksen kokouksessa.

Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.

Kannattajajäsenillä ja henkilöjäsenillä, kunniajäsenillä ja kunniapuheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.


11 § Jäsenten esitykset yhdistyksen kokoukselle

Jotta jäsenten esitykset otettaisiin varsinaisessa kokouksessa käsiteltäviksi, on ne jätettävä kirjallisesti hallitukselle viimeistään kolme (3) viikkoa ennen kokousta.

12 § Yhdistyksen hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa vuosikokouksessa valittu hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä vähintään viisi (5) ja enintään kymmenen (10) muuta jäsentä. Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Hallituksen toimikausi kestää valinnan suorittaneen vuosikokouksen päättymisestä seuraavan vuosikokouksen päättymiseen.

Hallitus valitsee keskuudestaan työvaliokunnan sekä nimeää tarpeelliseksi katsomansa työryhmät ja toimialajaokset.


13 § Hallituksen kokoukset

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan määrääminä aikoina tai kun vähintään kaksi (2) jäsentä sitä esittää.

Hallitus on päätösvaltainen, milloin puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet (1/2) hallituksen jäsenistä on saapuvilla.


14 § Hallituksen tehtävät

Hallituksen tehtävänä on muun muassa:

- tarkoin seurata kehitystä yhdistyksen toimintapiirissä sekä ryhtyä niihin toimenpiteisiin, jotka ovat omiaan edistämään yhdistyksen tarkoitusperiä

- hoitaa yhdistyksen asioita

- hyväksyä ja erottaa jäsenet

- ottaa palvelukseen ja erottaa yhdistyksen toimihenkilöt

- hoitaa ja hallita yhdistyksen taloutta ja omaisuutta

- kutsua yhdistyksen kokous koolle ja valmistella kokouksessa käsiteltävät asiat

- esittää yhdistyksen vuosikokoukselle toimintakertomuksen ja tilipäätöksen edelliseltä kalenterivuodelta

- laatia seuraavalle kalenterivuodelle talousarvio ja toimintasuunnitelma ja esittää ne yhdistyksen vuosikokoukselle

- huolehtia yhdistyksen kokouksien päätösten toimeenpanosta

- valvoa näiden sääntöjen noudattamista

- valvoa, että yhdistyksen tarkoituksen toteuttamiseksi liittyviä asioita (mm. ympäristö- ja omavalvonta-asiat ja asiantuntijalautakunta) noudatetaan.


15 § Yhdistyksen tilit


Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilit ja hallituksen kertomus on jätettävä tilintarkastajalle tarkastettavaksi viimeistään huhtikuun 15. päivänä.

Tilintarkastuskertomuksen on oltava valmiina kahden (2) viikon kuluttua tilien ja hallituksen kertomuksen jättämisestä tilintarkastajalle.


16 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin tai kaksi (2) hallituksen jäsentä yhdessä, sekä määräyksen mukaisessa järjestyksessä se tai ne toimihenkilöt, jotka hallitus erikseen määrää.


17 § Sääntöjen muutos


Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta tehdään yhdistyksen kokouksessa kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.


18 § Yhdistyksen purkaminen

Yhdistyksen purkamista tarkoittavaan päätökseen vaaditaan kolmen neljäsosan (3/4) enemmistö annetuista äänistä kahdessa (2) perättäisessä yhdistyksen kokouksessa, jotka pidetään vähintään yhden (1) kuukauden väliajoin.

Jos yhdistys päätetään purkaa, on sen varat käytettävä johonkin yhdistyksen toimintaa lähellä olevaan yleishyödylliseen tarkoitukseen sen mukaan kuin yhdistyksen viimeinen kokous päättää.

 

 

 

EXTRANET

Tekstiilihuoltoliitto ry
Kotisivut ja hakukoneoptimointi | Precis Oy  | Mikko Junes T:mi